Pirtinvirran puistojuhlat valtaa Varkauden elokuussa

06.03.2025

Varkauden Itsenäisyydenpuistossa järjestetään ensimmäistä kertaa Pirtinvirran puistojuhlat 8. - 9. elokuuta. Uusi festivaali tuo yhteen ennen kaikkea musiikin ja ruokaelämykset. Festivaali tarjoaa myös muuta ohjelmaa kaikenikäisille kävijöille. Festivaalin teemoja ovat yhteisöllisyys ja iloinen yhdessäolo.

Festivaalin pääesiintyjiä ovat Neljä ruusua, A. W. Yrjänä, Janna, Herra Ylppö ja Jarkko Martikainen. Yrjänän keikka on yhtyeen ensi kesän ainoa, ja samalla Yrjänän 40-vuotisjuhlakiertueen kenraali. Lavalle nousevat myös festivaalidebyyttinsä ja ensimmäistä pitkäsoittoaan tekevät Amber Shadows sekä Staffan & CO. Muita esiintyjiä ovat Rock With You -kuoro ja The Pop-Up Bilebändi. Esiintyjälista täydentyy myöhemmin.

Tapahtuman vastuujärjestäjä on joroislainen Niko Nenonen ja Huhhuh Events Oy, taiteellisen tuotannon huolehtii helsinkiläinen KOVAMENO osk sekä ruokatuotannosta vastaavat varkautelaiset Niko Tossavainen Catering ja Harri´s Food Factory.

Iltapainoitteisen musiikkiohjelman ja lauantain koko perheen päiväohjelman ohella tapahtumien ajan on auki uudenlainen ruokakuja-konsepti, jonka ovat suunnitelleet Niko Tossavainen ja Harri Pynnönen. Sen teemoja ovat kansainvälisyys, elämyksellisyys ja helppous.

Festivaalin taiteellisina johtajina toimivat muusikko ja kirjailija A. W. Yrjänä sekä Varkaudesta lähtöisin oleva näyttelijä ja käsikirjoittaja Mari Perankoski. He kuuluvat Varkauden entisen kotiseutukeskuksen Tyyskän taannoin hankkineeseen KOVAMENOON. Vuonna 2023 perustettu yritys on luovien tekijöiden, asiantuntijoiden ja hyvinvoinnin tarjoajien osuuskunta, johon kuuluu yli 30 jäsentä. Festivaaliohjelman yksi kantavista visioista onkin, että varkautelaiset ja kovamenolaiset tulevat tutuiksi toisilleen, jotta alueen kulttuurielämä ja vetovoima piristyvät entisestään. Suurin osa esiintyjistä ja osa festareiden työväestä toimii osuuskunnassa.

Festivaalin lipunvälityskumppani on Tiketti Oy. Yhden päivän iltalippu maksaa 35 euroa ja kahden päivän 45 euroa. Päiväohjelma on ilmaista.

Pirtinvirran puistojuhlat loihtii vierailijoilleen kahden päivän ajan lämminhenkistä tunnelmaa ja ohjelmaa upeissa puistomaisemissa. Samaan aikaan Varkaudessa juhlitaan Taiteiden yötä yhteistyössä Taidekeskus Wäinölän kanssa, joten tulossa on varsinainen taiteen ja kulttuurin superviikonloppu ennen koulujen alkamista. Taiteiden yön tapahtumat nivoutuvat luontevasti festivaalialueeseen, ja sen ohjelma julkaistaan myöhemmin.

Tervetuloa nauttimaan hyvästä ruuasta, taiteesta ja kulttuurista Varkauden sydämeen. Lisätiedot ja media: Niko Nenonen niko.nenonen@saunarekka.fi

A._W._Yrjana.jpeg

21.05.2025Ne Itkoset esiintyy Varkauden Tyyskässä kesäkuussa
03.04.2025KOVAMENO palkittiin Pellervon Vuoden osuustoimintateko 2025 -tunnustuksella
27.03.2025KOVAMENO on Pellervon Vuoden osuustoimintateko 2025 -kilpailun finalisti
06.03.2025Pirtinvirran puistojuhlat valtaa Varkauden elokuussa
07.01.2025Luovan alan osuuskunta KOVAMENO hankki Varkaudesta kotipesän