KOVAMENO on Pellervon Vuoden osuustoimintateko 2025 -kilpailun finalisti

27.03.2025

Osuuskuntien keskusjärjestö Pellervon Vuoden osuustoimintateko 2025 -kilpailussa on kolme finalistia. 

Vuoden osuustoimintateko voi olla paikallisyhteisöä hyödyttävä uusi avaus, merkittävä jäsenhyöty tai innovatiivinen tapa toteuttaa osuustoimintaa. Finalistit edustavat parhaita esimerkkejä siitä, miten osuustoiminta voi vaikuttaa yhteiskuntaan positiivisesti ja kestävällä tavalla.

- Arvostamme finaalipaikkaa paljon, olemme kovassa seurassa. Erityisesti näinä kulttuurikurimuksen aikoina on hienoa, että Pellervo huomioi alueet ja kulttuurityön vahvasti tänä vuonna, iloitsee muusikko ja kirjailija A. W. Yrjänä.

Yrjänä on mukana järjestämässä Varkauden Pirtinvirran puistojuhlia taiteellisena johtajana ja kuuluu Varkauden entisen Kotiseutukeskuksen Tyyskän hankkineeseen KOVAMENOON.

KOVAMENON lisäksi muut finalistit ovat Osuuskauppa Arinan Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tuki ja LähiTapiola Pohjanmaan Älyriistavaroitusjärjestelmien lahjoitus.

Raatiin kuuluvat kansanedustaja ja eduskunnan osuustoimintaryhmän varapuheenjohtaja Johannes Koskinen, YK:n Global Compact Suomen pääsihteeri Marja Innanen ja Talouselämän päätoimittaja Jussi Kärki.

Voittaja palkitaan Pellervon Päivässä 2. huhtikuuta 2025 Helsingissä.

Linkki Pellervon tiedotteeseen: https://pellervo.fi/uutiset/2025/03/26/vuoden-osuustoimintateko-2025-finalistit-valittu/

WhatsApp_Image_2025-03-27_at_08.40.34.jpeg

Kuvassa on kovamenolaisia ensimmäisessä vuosikokouksessaan Porvoossa kesällä 2024. Vas. ylhäältä Jarkko Martikainen, Anne Ala-Pöntiö, Bo Malmberg, Arja Lehtikangas, Mari Perankoski, A. W. Yrjänä ja Petteri Rajanti. Vas. alhaalta Jouni Hynynen, Kikke Heikkinen, Aki Virtanen, Ceren Virtanen, Chia Koskinen ja Arto Koskinen. Kuva: Christa Weckman

 
29.03.2026Mikko Alatalo Duo esiintyy Varkauden Tyyskän olohuoneessa lauantaina 11. huhtikuuta
25.03.2026A. W. Yrjänä julkaisee toisen soololevynsä - ensiesitys Huvilassa 26. elokuuta
23.02.2026ValoA korkkaa Paavaliviikon Leffafestarit 3. maaliskuuta
21.02.2026Pekka Ruuska saapuu soolokeikalle Varkauden Tyyskän olohuoneeseen 20. maaliskuuta
30.01.2026Kauko Röyhkä & ystävänpäiväkekkerit Varkauden Tyyskän olohuoneessa 14. helmikuuta
13.01.2026Arvostettu laulaja-lauluntekijä Liisa Akimof saapuu soolokeikalle Varkauden Tyyskään
18.12.2025Tyyskän pikkujoulutilaisuus 19.12. on loppuunmyyty
08.12.2025Ennätysyleisön tavoittanut Pirtinvirran puistojuhlat sytyttää Varkauden jälleen
04.12.2025Suomen kämärimmät pikkujoulut Varkauden Tyyskässä perjantaina 19. joulukuuta
19.11.2025Ilo avaa juhla- ja kokoustilan Tyyskän Väentupaan - avajaiset lauantaina 22. marraskuuta

Siirry arkistoon »